
Talven aikana joukkueemme pelasi Sipoon talvisarjassa sekä futsalia piirin sarjassa. Molemmissa lajeissa joukkue pelasi hyvin ja kausi tarjosikin paljon kehittäviä pelejä sekä onnistumisia.
Futsalissa kauden päätavoitteena oli päästä tasolla 3 ylempään loppusarjaan ja pärjätä siellä. Tämä toteutui, kun sijoituimme alkusarjassa viidenneksi – juuri viimeisenä joukkueena ylempään loppusarjaan oikeuttavalle paikalle. Yläloppusarjassa joukkue nosti tasoaan selvästi. Pelit sujuivat hyvin ja pystyimme haastamaan ennalta paremmin sijoittuneet vastustajat tasaväkisesti. Lopulta sijoituimme yläloppusarjassa toiseksi, kun joukkue taipui vain yhdelle. Muista peleistä tuli kaksi voittoa ja yksi tasapeli.

Jalkapallossa pelasimme Sipoon talvisarjassa haaste-tasolla. Kausi sujui myös siellä erinomaisesti. Alkusarjassa sijoituimme kolmanneksi ja etenimme välieriin, jossa vastaan tuli ennakkoon kovaksi arvioitu VJS. Tasaisen 1-1 päättyneen ottelun jälkeen ratkaisu haettiin rankkareilla, jonka joukkue hoiti hienosti kotiin. Finaalissa kohtasimme I-HK:n. Heidät olimme voittaneet aiemmin runkosarjassa. Tällä kertaa vastustaja oli kuitenkin vahvempi, ja talvisarjan päättyi I-HK:n voittoon ja meidän joukkueemme hienoon kakkossijaan. 🥈💪
Kokonaisuutena talvikausi oli joukkueelle onnistunut ja antoi hyvät eväät kohti kesän jalkapallokautta. ⚽